Julkaistu 1.8.2023 | Elokuu
Näkyjä meidän ajastamme?
Voiko lähes 2000 vuotta sitten kirjoitettu Ilmestyskirja olla ajankohtainen tämän päivän kristitylle? Ja onko kirjassa jotain sellaista, mitä voisi pitää jopa uutisena?
Ilmestyskirja kertoo kolme kertomusta, jotka odottavat täyttymystään. Vielä tänään morsiusseurakunta odottaa Kristuksen paluun myötä alkavia häitään. Vielä tänään Jumalan valtakunta kasvaa salassa, ja vielä tänään sovinto Jumalan kanssa on mahdollinen. Kerran armonaika päättyy, Jumalan valtakunta paljastuu ja Karitsan häät alkavat, joten vielä tänään kirjalla on ajankohtaista sanottavaa.
Johanneksen näyt kertovat myös uutiskriteerit täyttävistä asioita, mikä suorastaan yllätti. Kolmas episodi kertoo globaaleista ympäristöongelmista kuten maasto- ja metsäpaloista, merenkulkua ja sen ekosysteemiä koskevista uhista sekä puhtaan juomaveden ja ilman saastumisesta. Nämä asiat ovat uutisotsikoissa lähes viikoittain.
Globaalit ympäristöongelmat herättelevät
tilinteon päivään.
Kerrotut asiat puhuvat vahvasti myös näkyjen taivaallisen alkuperän puolesta, sillä harva onnistuu omin avuin ennustamaan tulevaisuutta tuhansien vuosien päähän ja vielä näin tarkasti. Samaan suuntaan viittaa myös unilukkareiden valinta, sillä ympäristön tilan voi jokainen tunnistaa asuipa hän missä päin maailmaa tahansa. Se tarkoittaa, että Herran päivän enteet ovat jokaisen nähtävänä.
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi” (Ps. 23:1, 4).
Olli Kariniemi
AVAINSANAT: Armonaika, unilukkari, suuri sovintopäivä (=tilinteonpäivä)
