Julkaistu 4.12.2023 | Joulukuu
Kahden maan kanssalainen
Jokaisessa kristityssä asuu pienempi tai suurempi maailmanparantaja. Se voi saada unohtamaan sen, että taivas on kristityn kotimaa.
Ilmestyskirjan näyt puhuvat maailmasta Vanhasta testamentista tutuin esikuvin (kr. typos). Yksi esikuvista on suurvalta Babylon. Se valloitti Juudan valtakunnan vuosina 598–586 eKr. ja siirsi sen asukaat pakolla Babyloniin. Siirtolaisuuden aikaa kesti n. 70 vuotta, joten iso osa matkaa lähteneistä ei koskaan palannut takaisin, vaan ainoastaan siirtolaisuudessa syntyneet.
Pakkosiirtolaisuuden alussa profeetta Jeremia neuvoi maanmiehiään toimimaan sen kaupungin parhaaksi, johon heidät oli siirretty (Jer. 29:4–7). Kehotuksen tarkoituksena oli varmistaa, että paluumuuton alkaessa olisi lähtijöitä. Siirtolaisuuden lopulla hän kehotti maanmiehiään lähtemään: "Paetkaa Babylonista, ettette joutuisi tuhoon, kun kaupunki saa rangaistuksen syntiensä tähden” (Jer. 51:6).
Ilmestyskirjassa Babylon edustaa langennutta maailmaa. Ehkäpä juuri siksi taivaasta kuulunut ääni kehotti kirjan lukijoita ja kuulijoita pakenemaan Babylonista: ”Lähtekää pois, jättäkää hänet te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä” (Ilm. 18:4). Kehotus muistutti siitä, että kristityn kotimatka on vielä edessäpäin.
Taivas on
kristityn kotimaa.
Silminnähtävä maailma on vain kalpea aavistus – varjokuva – todellisuudesta. Kerran nykyinen taivas ja maa väistyvät uuden tieltä. "Eihän meillä täällä [maailmassa] ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee” (Hepr. 13:14). Toteamus osoittaa, että jokaisella asialla on aikansa ja se koskee myös maailmanparantamista.
