Julkaistu 4.7.2023 | Heinäkuu

Vahvin argumentti voittakoon!

Usein todetaan, että muutos on ainoa pysyvä asia maailmassa. Siinä on kysymys uuden ja vanhan välisestä kamppailusta, jonka pääosassa ovat perustelut.

Ilmestyskirjasta on kirjoitettu vuosituhansien aikana lukematon määrä teoksia. Johanneksen näyt ovat kuin valtameriä kyntäneet laivat, joiden pohjaan on tarttunut matkan aikana monenlaista ”merirokkoa”. Niistä on tullut osa tulkintaa, ja ne estävät näkemästä pintaa syvemmälle. Laivat vaativat säännöllistä huoltamista ja perusteisiin palaamista – uudistumista – tarvitsemme mekin.

Apostolien teoissa kerrotaan Beroian kristityistä, jotka elivät uuden ja vanhan kynnyksellä. He eivät heti uskoneet Paavalin väitettä Jeesuksen messiaanisuudesta, vaan tarkistivat väitteen perustelut Vanhasta
testamentista (Apt. 17:10–15). He olivat oppineet ajattelemaan Messiaasta tietyllä tavalla, mutta olivat valmiita uudistumaan, mikäli Paavalin perustelut olivat vahvemmat kuin heidän omansa.

Tämä on sitä kriittisyyttä, johon Raamattu meitä kannustaa (1. Joh. 4:1). Perustelut tarjoavat hyvän tavan vertailla väitteitä keskenään periaatteella Vahvin argumentti voittakoon. Tätä vertailua on syytä tehdä myös Ilmestyskirjan tulkintojen tiimoilta ja siihen kirjamme kutsuu. Olemme perustelleet lukutapamme selkeästi, jotta vertailu olisi mahdollista.

Kriittisyys ei ole syntymälahja,
vaan opeteltu taito.

Kriittisyys ei ole syntymälahja, vaan harjoittelemalla opittu taito. Se edellyttää perusteluihin perehtymistä, vaivannäköä. Asian haastavuutta lisää sekin, että lopputulos voi edellyttää myös vanhasta poisoppimista. Kriittisyyttä on tarvittu aina ja tarvitaan edelleen, sillä ”tiedon nimellä kulkeva valhetieto” on tänään hiiren klikkauksen tai sormen pyyhkäisyn päässä jokaisesta meistä (1. Tim. 6:20).

”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte
arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä”
(Room. 12:2).

Olli Kariniemi

AVAINSANAT: Kriittisyys, argumentti (=perusteltu väite), uudistuminen