Ilmestyskirja syntyi ensimmäisen vuosisadan lopulla tilanteessa, jossa Rooman keisarin palvonta jumalana voimistui. Kristityille tämä tiesi vaikeuksia, sillä heille Jeesus Kristus oli Herra (kr. kyrios, Jumala) ei Rooman keisarit. He eivät suostuneet uhraaman keisarin kuvan edessä, mikä merkitsi kuolemaa. Marttyyreillä onkin Ilmestyskirjassa tärkeä rooli ja he myös ”puhuvat” näyissä useaan otteeseen.

Ilmestyskirjassa Rooma, seitsemän kukkulan kaupunki, kuvataan keisareitaan jumaloivana, ylellistä elämää viettävänä ja kristittyjä vainoavana julmana petona. Vuosisatojen ajan se yritti poistaa kristityt alueiltaan, muttei siinä onnistunut. Tänään Rooman imperiumi on vain kaukainen muisto, mutta Jumalan valtakunnasta on kasvanut maailman suurin sydänten valtakunta.

Rooma ei ollut se viimeinen peto (the Beast), joka kukistuu Herran päivänä, vaan se on viimeiseksi jäävän pedon esikuva (kr. typos). Ilmestyskirjassa historian viimeistä petoa kutsutaan Babyloniaksi. Sitä ei kuvata sotilasmahtina, vaan pinnallisen kuluttamisen kulttuurina. Kulutusyhteiskuntana, jossa mammonalla eli varallisuudella on epäjumalan asema.